Masquerade mask isolated

Teatteri ennen ja nyt

 

Teatteri on vuosien varrella kohdannut monenlaisia muutoksia niin näyttämön, näytelmien kuin puvustuksenkin suhteen. Kulttuurisidonnaisena instituutiona teatteri peilaa aikaa ja ajan eri pyörteitä, jotka voidaan nähdä erilaisissa teatterin muutoksissa.

Teatteri alkoi antiikin Kreikassa

Länsimaisen teatterin juuret ulottuvat antiikin Kreikkaan asti. Näinä aikoina vain miehet saattoivat esiintyä teatterissa. Näytelmissä käytettiin apuna naamioita ja näytelmien aiheet pyörivät yleensä jumalamyyttien ympärillä. Jopa itse teatteri-sana on alkujaan näiltä ajoilta, sillä katsomoa kutsuttiin nimellä theatron, josta monen kielen sana teatteri on lähtöisin.

Monet nykyajan teatterit ovat lainanneet ulkomuotonsa antiikin ajan teattereilta. Katsomo on yleensä nouseva, ja suuri näyttämöhalli hyödyntää edelleen antiikin aikojen näyttämöiden mallia akustiikan käytöstä tilassa. Antiikinaikoina näytelmiä oli kolmea tyyppiä: tragedia, komedia sekä satyyri.

Teatterin erilaisia muotoja

Aikojen saatossa perinteinen puheteatteri on saanut myös monia muita vaihtoehtoisia muotoja, jotka myös lukeutuvat teatterimääritelmän alle. Musikaaliteatterissa lauletaan ja tanssitaan, sirkuksessa esitetään temppuja. Myös ooppera ja tanssiteatterit, kuten baletti, voidaan luokitella teatteriksi.

Näitä teatterimuotoja ei alun perin antiikin Kreikassa vielä tunnettu, tai ainakaan niitä ei luokiteltu teatteritaiteeksi. Perinteisten tragedian, komedian ja satyyrin rinnalle on myös syntynyt uusia teatterin muotoja, kuten draama sekä yleisön osallistuminen.

Lavastusta ja lavastusta

Ennen näytelmien lavasteet saattoivat olla hyvinkin yksinkertaiset, tai niitä ei välttämättä ollut ollenkaan. Nykyisin näyttämöllä saattaa olla näytelmästä riippuen moniakin lavasteita verhoista pöytiin ja tuoleihin.

Lavasteet saattavat olla hyvinkin arkipäiväisiä, joita on mahdollisesti muunneltu tai muokattu näytelmään sopiviksi. Alkuperäiset huonekalut on voitu tilata lavasteiksi esimerkiksi netistä. Monipuolisen valikoiman huonekaluja, jotka sopivat myös lavastustarkoituksiin tarjoaa esimerkiksi Furniturebox.fi.

Erilaisia näyttämöitä

Aikojen saatossa eri puolilla maailmaa on käytetty hyvinkin erilaisia näyttämömuotoja. Alun perin antiikin Kreikassa katsomot rakennettiin luonnonrinteisiin luonnollisen akustiikan hyväksikäyttämisen vuoksi. Keskelle katsomoa rakennettiin pieni näyttämö. Roomalaisissa teattereissa taas katsomo oli puoliympyrän muodossa, ja näyttämöllä oli katto suojaamassa näyttelijöitä esimerkiksi sateelta.

Renessanssin ajalla teatterit muistuttivat huomattavasti roomalaisia teattereita, mutta katsomo oli vain yhdellä puolella. Elisabetin ajalla englantilaisissa teattereissa näytelmien juonikuviot olivat hyvin monimutkaisia, ja siispä näyttämöllä tarvittiin monta sisäänkäyntiä.

Nykyajan näyttämöistä osa voidaan muuttaa palvelemaan milloin mitäkin tarkoitusta. Eräs versio on sellainen, jossa yleisö ympäröi näyttämöä joka puolelta. Esimerkiksi Pyynikin kesäteatterissa Tampereella katsomo pyörii, mikä mahdollistaa monien erilaisten lavastusten käytön ja näytelmän moniulotteisuuden aivan uudella tavalla.