Teatteri on yksi vanhemmista taiteen ja viihteen muodoista, ja sillä on ollut tärkeä rooli monissa maailman kulttuureissa. Kaikkein varhaisimmat merkit näytelmistä ovat peräisin Niilin tienoilta, josta löydettiin kivitauluun kaiverrettuna kuvaus erään egyptiläisfaaraon näyttelemistä rooleista niin kutsutussa passiossa noin 2000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Kivitaulun perusteella voidaan olettaa, että passionäytelmät olivat jo tuolloin hyvin samankaltaisia kuin ne, jotka tänä päivänä tunnemme: niiden tarkoituksena on muistuttaa jumalan läpikäymistä kärsimyksistä ja kaikkivoipaisuudesta.

Teatteri on ollut perusidealtaan varsin samankaltainen jo pitkään, jopa antiikin Kreikasta alkaen, jossa yksi sen varhaisimmista olomuodoista sai alkunsa noin 2500 vuotta sitten Ateenan alueella. Näihin aikoihin alettiin myös näytelmistä käyttää nimeä Teatteri, joka onkin peräisin kreikan kielestä. Teatterin juuret ovat ikivanhoissa jumalien palvomiseen liittyvissä myyteissä, rituaaleissa ja seremonioissa, joita järjestettiin esimerkiksi erilaisten festivaalien, häiden, hautajaisten ja muiden tapahtumien yhteydessä. Muinaisen Kreikan palvotuimpia jumalia oli viinin ja hedelmällisyyden jumala Dionysos, jonka kunniaksi järjestettiin juhlia. Myös näissä juhlissa oli tapana järjestää teatterinäytöksiä, joiden näyttämönä toimi eräänlainen vuorenrinteille rakennettu auditorio, johon mahtui jopa kymmeniätuhansia katsojia. Muodoltaan pyöreä auditorio oli ihanteellisin vaihtoehto, sillä näytelmässä tärkeässä roolissa olevat repliikit kantautuivat tämän mallisessa teatterissa parhaiten myös kauempana istuvien katsojien korviin.

Kreikasta teatterikulttuuri levisi lopulta Roomaan noin vuonna 300 ennen ajanlaskun alkua, jolloin ensimmäisiä näytelmiä esittivät etruskinäyttelijät. Muinaisessa Roomasta teatterista tuli todella suosittu ja monipuolinen viihdemuoto, jonka myötä myös kirjallisuus kehittyi huimasti. Länsimainen teatteri ei ole kuitenkaan ainoa teatterin muoto. Hiukan kreikkalaisen ja roomalaisen teatterin kehittymisen jälkeen myös Intian alueella syntyi niin kutsuttu sanskriittiteatteri, johon syntyi tuhansia näytelmiä. Myös esimerkiksi muinaisessa Kiinassa esitettiin näytelmiä, joissa esiintyi muun muassa mimiikkaa, akrobatiaa ja käsinukeilla esitettävää varjoteatteria. Tang-dynastian aikana maassa perustettiin jopa näyttelemisen opettamiseen keskittyviä kouluja.

Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeen näytelmiä esitettiin laajalti muuallakin, mutta hyvin pitkään kirkko tuomitsi jyrkästi näytelmien esittämisen aina siihen asti kun kirkollisissa menoissa alettiin hyödyntää näyttelemistä tarinankerronnan muotona. Kirkko katsoi ongelmaksi latinan kieltä osaamattomat ihmiset, jotka eivät ymmärtäneet jumalanpalvelusten sanomaa kielimuurin vuoksi. Liturgisia näytelmiä alettiin esittää eri puolilla Eurooppaa Espanjan muslimialueita lukuun ottamatta. Näytelmät ratkaisivat tämän ongelman hyvin nopeasti, mutta niitä ei sallittu käytettävän kirkkojen ulkopuolisissa yhteyksissä vielä moneen vuosisataan. Vasta noin 1200-luvulla näytelmät alkoivat yleistyä muuallakin, esimerkiksi kaupunkien toreilla ja pelloilla ja aluksi lähinnä ulkotiloissa. Vuonna 1558 Englannin kuningatar Elisabet I kielsi kaikki uskonnolliset näytelmät ja lopulta joka maassa alkoi kehittyä omaan kirjallisuuteen pohjautuvia viihteellisiä näytelmiä, joilla oli uskonnon kanssa varsin vähän tekemistä.

Sana “teatteri” on peräisin kreikankielisestä sanasta “théatron”, joka merkitsee “katselemiseen tarkoitettua paikkaa”, mutta kaikki teatterissa joskus elämänsä aikana käyneet tietävät varsin hyvin, että se on hyvin paljon muutakin kuin vain paikka, jossa järjestetään esityksiä. Teatteri on valtava käsite, joka pitää sisällään kaiken käsikirjoittajista harjoituksia valvoviin ohjaajiin, vuorosanojaan pänttääviin näyttelijöihin sekä kulissien takana toimiviin tekniikasta vastaaviin asiantuntijoihin. Esimerkiksi näyttelijöiden tehtävänä on esittää jotain muuta hahmoa kuin omaa itseään. Usein näyttelijä pyrkii eläytymään esittämäänsä roolihahmoon niin syvällisesti ja uskottavasti, että näytelmää katsova yleisö unohtaa hänen vain näyttelevän kyseistä hahmoa. Vaikka kaikilla näillä eri kokonaisuuksilla on oma, tärkeä paikkansa teatterissa, ei sovi kuitenkaan unohtaa sitä kaikkein tärkeintä elementtiä, jota varten teatteri ylipäätään on olemassa: yleisöä. Kaikki teatterin elementit ovat vuorovaikutuksessa keskenään ja tekevät jatkuvasti yhteistyötä. Tämän vuoksi teatteri onkin todellinen elävä ja hengittävä taiteen muoto.

Teatteri on hyvin monipuolinen taiteenlaji, joka voi pitää sisällään näyttelemisen ohella niin tanssia, laulamista, luovaa kehonkieltä kuin pantomiimiakin. Usein teatteri kuitenkin jaetaan pääpiirteittäin kolmeen eri tyyppiin, joita ovat komedia, draama sekä musiikkiteatteri. Lisäksi tragedia, komedia ja melodraama ovat teatterin muotoja. Näiden ohella teatteri on tavallaan kytköksissä muihinkin taidemuotoihin kuten balettiin ja oopperaan monen muun ohella.

Kaikki teatterissa esitettävässä näytelmässä alkaa käsikirjoituksesta eli tekstistä, jonka pohjalta näytelmää ryhdytään työstämään. Usein käsikirjoitus saattaa olla johonkin kirjallisuuden klassikkoteokseen tai miksei vähemmänkin tunnettuun kirjaan pohjautuva teksti. Teatterissa ohjaaja käyttää käsikirjoitusta eräänlaisena ohjenuorana, jonka mukaan hän ryhtyy työstämään näytelmää esitettävään kuntoon. Käsikirjoitus voi olla hyvin yksinkertainen ja pitää sisällään lähinnä eleitä ja ilmeitä, mutta toki olemassa on myös todella monimutkaisista kohtauksista ja pitkistä vuoropuheluista koostuvia käsikirjoituksia, joista esimerkkinä mainittakoon William Shakespearen runolliset teokset. Historian saatossa on ollut kymmeniätuhansia taidokkaita käsikirjoittajia ja kirjailijoita, joiden teosten pohjalta teatterinäytöksiä on laadittu. Esimerkkejä maailman tunnetuimmista käsikirjoittajista ovat Shakespeare, Molière , Marlowe, O’Neill, Chekhov, Jonson, Ibsen, Gogol, Wilde sekä Galsworthy.

Mikäli ihmisiltä eri puolilla maailmaa kysytään, mitä teatteri on, kuulee luultavasti vastauksissa varsin samankaltaisia vastauksia riippumatta siitä, mistä haastateltava on kotoisin. Teatteri on joka puolella maailmaa jotain, jossa näytellään siten, että esitystä seuraa viihdemielessä yleisö. Eri puolilla maailmaa on kuitenkin olemassa keskenään melko erilaisia teatterin tyyppejä. Esimerkiksi Japanista löytyy useita eri teatterityyppejä, joista esimerkkinä mainittakoon no-teatteri, jossa miespuoliset näyttelijät esittävät lauluja ja tanssiesityksiä, liikkuvat hitain liikkein ja keskustelevat keskenään runomitassa. Usein no-teatterissa käsitellään yliluonnollisia aiheita, henkistä maailmaa sekä unimaailmaa, joihin on ammennettu inspiraatiota maan historiasta, legendoista ja kirjallisuudesta. Passionäytelmä on toinen esimerkki maailman teatteriperinteestä. Hyvin monissa kulttuureissa järjestetään katolisia festivaaleja, joiden yhteydessä on yleistä järjestää passionäytelmiä, joissa kuvaillaan Kristuksen elämää, kärsimystä ja kuolemaa. Teatteri ei kuitenkaan ole välttämättä lainkaan kytköksissä uskontoihin tai edes kulttuuriin, vaan olemassa on myös moderneja teatteriesityksiä. Yksi ääripäistä perinteisiin näytelmiin nähden ovat niin kutsutut avant garde -näytelmät, jotka haastavat kaavoihin kangistuneet näytelmät ja joissa kokeillaan varsin rohkeasti uusia lähestymistapoja teatteriin.