Masquerade mask isolated

Teatteri ennen ja nyt

 

Teatteri on vuosien varrella kohdannut monenlaisia muutoksia niin näyttämön, näytelmien kuin puvustuksenkin suhteen. Kulttuurisidonnaisena instituutiona teatteri peilaa aikaa ja ajan eri pyörteitä, jotka voidaan nähdä erilaisissa teatterin muutoksissa.

Teatteri alkoi antiikin Kreikassa

Länsimaisen teatterin juuret ulottuvat antiikin Kreikkaan asti. Näinä aikoina vain miehet saattoivat esiintyä teatterissa. Näytelmissä käytettiin apuna naamioita ja näytelmien aiheet pyörivät yleensä jumalamyyttien ympärillä. Jopa itse teatteri-sana on alkujaan näiltä ajoilta, sillä katsomoa kutsuttiin nimellä theatron, josta monen kielen sana teatteri on lähtöisin.

Monet nykyajan teatterit ovat lainanneet ulkomuotonsa antiikin ajan teattereilta. Katsomo on yleensä nouseva, ja suuri näyttämöhalli hyödyntää edelleen antiikin aikojen näyttämöiden mallia akustiikan käytöstä tilassa. Antiikinaikoina näytelmiä oli kolmea tyyppiä: tragedia, komedia sekä satyyri.

Teatterin erilaisia muotoja

Aikojen saatossa perinteinen puheteatteri on saanut myös monia muita vaihtoehtoisia muotoja, jotka myös lukeutuvat teatterimääritelmän alle. Musikaaliteatterissa lauletaan ja tanssitaan, sirkuksessa esitetään temppuja. Myös ooppera ja tanssiteatterit, kuten baletti, voidaan luokitella teatteriksi.

Näitä teatterimuotoja ei alun perin antiikin Kreikassa vielä tunnettu, tai ainakaan niitä ei luokiteltu teatteritaiteeksi. Perinteisten tragedian, komedian ja satyyrin rinnalle on myös syntynyt uusia teatterin muotoja, kuten draama sekä yleisön osallistuminen.

Lavastusta ja lavastusta

Ennen näytelmien lavasteet saattoivat olla hyvinkin yksinkertaiset, tai niitä ei välttämättä ollut ollenkaan. Nykyisin näyttämöllä saattaa olla näytelmästä riippuen moniakin lavasteita verhoista pöytiin ja tuoleihin.

Lavasteet saattavat olla hyvinkin arkipäiväisiä, joita on mahdollisesti muunneltu tai muokattu näytelmään sopiviksi. Alkuperäiset huonekalut on voitu tilata lavasteiksi esimerkiksi netistä. Monipuolisen valikoiman huonekaluja, jotka sopivat myös lavastustarkoituksiin tarjoaa esimerkiksi Furniturebox.fi.

Erilaisia näyttämöitä

Aikojen saatossa eri puolilla maailmaa on käytetty hyvinkin erilaisia näyttämömuotoja. Alun perin antiikin Kreikassa katsomot rakennettiin luonnonrinteisiin luonnollisen akustiikan hyväksikäyttämisen vuoksi. Keskelle katsomoa rakennettiin pieni näyttämö. Roomalaisissa teattereissa taas katsomo oli puoliympyrän muodossa, ja näyttämöllä oli katto suojaamassa näyttelijöitä esimerkiksi sateelta.

Renessanssin ajalla teatterit muistuttivat huomattavasti roomalaisia teattereita, mutta katsomo oli vain yhdellä puolella. Elisabetin ajalla englantilaisissa teattereissa näytelmien juonikuviot olivat hyvin monimutkaisia, ja siispä näyttämöllä tarvittiin monta sisäänkäyntiä.

Nykyajan näyttämöistä osa voidaan muuttaa palvelemaan milloin mitäkin tarkoitusta. Eräs versio on sellainen, jossa yleisö ympäröi näyttämöä joka puolelta. Esimerkiksi Pyynikin kesäteatterissa Tampereella katsomo pyörii, mikä mahdollistaa monien erilaisten lavastusten käytön ja näytelmän moniulotteisuuden aivan uudella tavalla.

portrait of baroque fashion woman

Helsingin kansallisteatterin pukuvaraston aarteet

 

Helsingin kansallisteatteri on 1800-luvun lopulta lähtien toiminut suomenkielinen teatteri. Vanhan teatterin historiaan mahtuu monen monta näyttävää, liikuttavaa ja hauskuuttavaa esitystä pukuineen.

Esitysten puvut ovat säilössä teatterin pukuvarastossa, josta löytyykin vaikka minkälaisia aarteita ja korvaamattomia muistoja teatterin historiasta. Usein pukusuunnittelija sekä lavastaja toimivat yhdessä suunnitellessaan näytelmän ulkoasua ja näyttävyyttä. Tällä hetkellä kansallisteatterin pukusuunnittelijana toimii Tarja Simonen ja lavastajina ovat Kati Lukka sekä Katri Rentto.

Tässä artikkelissa esittelemme muutamia mielenkiintoisia esimerkkejä puvuista sekä kerromme, missä pukuihin pääsee tutustumaan lähemmin.

Epookkipukuja kyllikseen

Kautta aikojen teatterissa ja esityksissä ollaan oltu kiinnostuneita vanhojen aikojen elämästä ja näytelmistä. Kansallisteatterin pukuvarasto suorastaan pursuaa erilaisia epookkipukuja, joissa runsautta ja barokkivaikutteita riittää.

Esimerkiksi näytelmän Harhautuneet (1977) puvut ovat komeaa katseltavaa niin näyttelijöiden päällä kuin henkareissaankin. Puvut näytelmään suunnitteli Lisi Tandefelt ja esimerkiksi Markiisittaren puku on näytelmässä täynnä ajalle tyypillisiä leikkauksia, pitsejä ja muotoja, unohtamatta tyypillistä krinoliinia, joka tekee puvun helmaosasta erityisen muhkean.

Unohtakaa nykyajan kiilakorkotennarit, sillä tässä näytelmässä käytettiin vain autenttisen näköisiä korkokenkiä, jotka sopivat erinomaisesti muuhun näytelmän puvustukseen.

Vanha ja moderni kohtaavat

2000-luvun tyypillinen piirre näytelmissä oli esimerkiksi pukujen muuttaminen moderniin ulkoasuun. Esimerkiksi Sari Salmelan suunnittelema puku näytelmään Porvari aatelismiehenä (2002) on hyvinkin Moliéren alkuperäisen näytelmäkäsikirjoituksen ajan tyylin mukainen, mutta puku 2000-luvun versioon näytelmästä on valmistettu sanomalehtipaperista.

Pukua päällään piti Miina Turunen, joka näytteli Nicolen, Jordainin palvelijattaren roolia. Puvussa nähdään ilmiömäiset pitsitykset, laskokset sekä muu oleellinen täysin asianmukaisessa muodossaan, mutta kokonaan sanomalehtipaperista valmistettuna.

Tutustu pukuihin teatterimuseossa

Teatterimuseo Helsingin Ruoholahden Kaapelitehtaalla esittelee Kansallisteatterin pukuaarteita vierailijoille. Museossa pääset tutustumaan eri aikojen pukuihin vakituisissa ja vaihtuvissa näyttelyissä, joissa nähdään myös monia muiden suurten teattereiden, kuten Tampereen ja Turun teattereiden pukuloiston helmistä. Teatterimuseo on kätevin paikka tutusta puvustuksiin, sillä internet tarjoaa vain rajallisen määrän tietoa ja kuvia puvuista.

Moniin näyttelyihin pääset esimerkiksi museokortilla, tai yksinkertaisesti maksamalla pääsymaksun saapuessasi museoon. Pukuihin tutustuminen voi olla mielenkiintoinen päiväretki myös perheen pienimmille, ja opettavaista katseltavaa myös puvustusta opiskelevalle.

Tällä hetkellä kansallisteatteri ei lainaa pukuja esityksistä käytännön syistä. Erillisistä pukuvuokraamoista voi tosin löytää samantapaisia pukuja, jotka on valmistettu täysin lainausta varten.

Romeo_and_Juliet_(Act_IV,_scene_V)

Romeo ja Julia

 

Romeo ja Julia on William Shakespearen kirjoittamista teoksista yksi kuuluisimmista. Se on yksi maailman kirjallisuuden helmistä, joka on vähintään yhtä suosittu teattereiden näyttämöillä. Romeo ja Julia on tragedia, joka kertoo kahden rakastavaisen surullisen tarinan.

Tarina tapahtuu Italiassa romanttisessa Veronan kaupungissa. Siellä asuvat tyttö ja poika rakastuvat toisiinsa tulisesti, mutta heidän epäonnekseen kummankaan perhe ei salli avioliittoa rakastavaisten välillä, sillä sukujen välillä on ollut kiistoja jo pitkään. Pariskunta päättää avioitua salassa perheiltään, mutta juuri vihkimisen jälkeen Romeo surmaa Julian serkun kaksintaistelussa. Tästä suivaantuneena Julian perhe ajaa Romeon pois kaupungista ja kieltää häntä koskaan palaamasta takaisin. Julian vanhemmat määräävät tytön avioituvan erään Paris-nimisen miehen kanssa, johon hän ei suostu. Sen sijaan Julia teeskentelee oman kuolemansa päästäkseen lopulta pakenemaan Romeonsa luokse. Romeo sattuu saapumaan yllättäen ja salaa Julian luokse käymään, mutta kauhukseen löytää tämän teeskentelemästä kuollutta, vaikka tyttö onkin todellisuudessa vain syvässä unessa. Kauhistuneena näkemästään Romeo päätyy tappamaan itsensä, sillä elämä ilman Juliaa on hänen mielestään kaikkea muuta kuin elämisen arvoista. Vihdoin Juliakin herää ja löytää rakastettunsa kuolleena vierestään, jolloin hänkin päättää oman elämänsä.

Seitsemän_veljestä_DVD

Seitsemän veljestä on klassikko sekä kirjallisuudessa että teatterissa

 

Aleksis Kiven kirjoittamaa Seitsemän veljestä pidetään yhtenä kaikkien aikojen suurimmista suomalaisista teoksista. Se on jo siksikin merkittävä, että se oli ensimmäinen suomenkielisen kirjoittajan suomeksi kirjoittama laajemmalle levinnyt teos, jonka myötä päättyi pitkä ruotsinkielisten teosten aikakausi. Kyseessä on Aleksis kiven ainoaksi jäänyt kirja. Sen julkaisu sai aikaan soraääniä, sillä jotkut eivät lainkaan pitäneet Kiven tavasta kuvailla veljeksiä. Toisaalta moni myös arvosti sitä, että esille on nostettu realistisesti tyypillisiä piirteitä oman aikakauden tavallisten suomalaisten elämästä.

Seitsemässä veljeksessä esiintyy nimensä mukaisesti seitsemän veljeksen katras, joista kullakin on omat luonteenpiirteensä. Vanhin veljistä on Juhani, joka on myös veljeksistä itsepäisin. Aapo ja Tuomas ovat kaksosia: Aapo on rauhallinen ja pohtiva tyyppi kun taas Tuomasta kuvaillaan ”vahvaksi kuin härkä”. Simeoni on harras uskovainen, mutta myös alkoholiin taipuva. Timo ja Lauri ovat niin ikään kaksosia: Timo on vilpitön ja yksinkertainen ja Lauri luontoa rakastava erakko. Nuorin veljistä on Eero, joka on älykäs ja nokkela ja ottaa usein mittaa veljeksistä vanhimmasta eli Juhanista.

Seitsemän veljeksen elämästä Impivaarassa kertova teos on myös erittäin suosittu näytelmä, joka löytyykin monen teatterin ohjelmatarjonnasta. Siitä on tehty useita eri sovituksia teattereihin sekä myös Elokuvasovituksia. Myös kouluissa Seitsemän veljestä on ollut perinteisesti suosittu näytelmän aihe.

Shakespeare

Shakespeare kirjallisuudessa ja teatterissa

 

Kaikki ovat joskus taatusti kuulleet William Shakespearesta, joka oli 1500- ja 1600-lukujen käänteessä elänyt englantilainen runoilija, käsikirjoittaja ja näyttelijä. Miestä pidetään käytännössä englanninkielisen kirjallisuuden merkittävimpänä kirjailijana. Monet kirjallisuuden klassikoista ovat Shakespearen käsialaa, ja hyvin suuri osa miehen teoksista on päätynyt myös teattereiden näytelmiin.

Vaikka Shakespearen näytelmistä ei ole milloinkaan tiettävästi laadittu virallista listaa suosituimmuudesta, on moni sitä mieltä, että hänen kaikkein kuuluisin näytelmä on Hamlet, joka on myös eniten esitetty teattereissa. Hamlet on eräänlainen tarina kostosta ja tragediasta. Tarinan päähahmo on Tanskan prinssi Hamlet, joka janoaa kostoa isänsä murhannutta setäänsä, Claudiusta, kohtaan. Muita Shakespearen tunnetuimpia näytelmiä ovat esimerkiksi Macbeth, Romeo ja Julia, Julius Caesar, Kesäyön unelma, Othello sekä Kuningas Lear.

Shakespearen aikaan näytelmiä esitettiin hyvin monenlaisissa paikoissa, joten näytelmien täytyi olla hyvin monipuolisia ja helposti sovellettavissa eri ympäristöön, oli kyseessä sitten ulkonäyttämö, teatterilava sisätiloissa, hulppea palatsi tai rakennuksen sisäpiha. Toinen mielenkiintoinen seikka on se, että Shakespearen aikaan näyttelijöinä toimi ainoastaan miehiä ja poikia, sillä näyttelijän ammatin ei katsottu sopivan naisille renessanssin ajan Englannissa. Tuohon aikaan lähdettiin katsomaan näytelmiä ennen kaikkea musiikkiesitysten ja ylellisen puvustuksen takia, mutta itse lava oli varsin paljas ilmestys. Näytelmässä näyttelijäsuorituksilla ja osuvilla repliikeillä korvattiin lavan yksinkertaisuus.

Kuniyoshi_Utagawa,_Japan,_The_actor

Kabuki on japanilainen teatterin muoto

 

Eräs perinteikkäimmistä teatterin muodoista on nimeltään kabuki. Se on klassista japanilaista teatteria, joka tunnetaan näyttävistä lavasteistaan, värikkäästä puvustuksestaan, upeista kasvomaaleistaan sekä viimeisen päälle hiotuista koreografioistaan. Näytelmät esitetään suurella, pyörivällä lavalla, jossa on käytössä erilaisia taustakankaita sekä piilo-ovia, joista näyttelijät voivat putkahtaa esille sopivalla hetkellä. Yleensä lavan vasemmalta puolelta löytyvät näytelmän kannalta olennaisimmat ja tärkeimmät hahmot ja oikealta puolelta näytelmän tapahtumien kannalta pienemmässä roolissa olevat hahmot. Kabuki-näytelmissä tyypillisiin juonenkäänteisiin kuuluvat muun muassa rakkaus, tragedia, vietteleminen ja erilaiset historiallisiin tapahtumiin pohjautuvat konfliktitilanteet. Kabukissa esiintyy yleensä pelkästään miehiä, jotka esittävät myös naishahmoja näytelmissä. Kabukia näyttelevät ovat usein perineet ammattinsa omalta isältään, joka on perinyt sen omalta isältään ja niin edelleen.

Vaikka teatterista vähemmänkin tietävät usein tunnistavat kabuki-näytelmistä tutut kasvomaalaukset, on yhtä tärkeässä osassa myös tanssi. Länsimaisessa teatterissakin tanssitaan, mutta tyyli on hyvin erilainen. Siinä missä länsimaisessa teatterissa tanssi on usein kepeää, on kabuki-näytelmissä tapana usein tömistellä lattiaa rytmikkäästi. Usein tanssin koreografioista on ammennettu inspiraatiota vanhoista japanilaisista kansantansseista. Kabukin ja länsimaisen teatterin suurimpiin eroihin kuuluu myös se, että kabukissa näyttelijät eivät juurikaan pyri tekemään näytelmästä aitoa ja uskottavaa, vaan näytelmä saa näyttää näytelmältä. Kabuki-näyttelijät esiintyvät toisinaan hyvinkin dramaattisesti ja kaikki näyttelijöiden eleistä, asuista ja vuorovaikutuksesta lähtien on suureellista. Länsimainen teatteri pyrkii usein realistiseen vaikutelmaan, mutta kabukissa painotus on ennemminkin tyylissä.

Valtaosa kabuki-näytelmistä on itse asiassa varsin vanhoja, ja etenkin Japanissa niissä kerrotut tarinat ovat monelle tuttuja. Monet kabukissa näyteltävistä tarinoista on alunperin kirjoitettu 1600- ja 1700-luvuilla Edo-kaudella, mutta usein esityksiä muokataan esimerkiksi repliikkien osalta siten, että ne sopivat paremmin nykyaikaan ja ovat helpommin ymmärrettäviä. Kabuki on nykypäivänä niin modernia, että usein tarjolla on teatterisalin sisäänkäynnin yhteydessä vuokrattavia kuulokkeita, joista voi esitysten aikana kuunnella näytelmää koskevaa selitystä nykyään käytössä olevalla japanin kielellä.


Columns of a Temple in Acropolis Hill, Athens, Greece

Teatterin historia

 

Teatteri on yksi vanhemmista taiteen ja viihteen muodoista, ja sillä on ollut tärkeä rooli monissa maailman kulttuureissa. Kaikkein varhaisimmat merkit näytelmistä ovat peräisin Niilin tienoilta, josta löydettiin kivitauluun kaiverrettuna kuvaus erään egyptiläisfaaraon näyttelemistä rooleista niin kutsutussa passiossa noin 2000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Kivitaulun perusteella voidaan olettaa, että passionäytelmät olivat jo tuolloin hyvin samankaltaisia kuin ne, jotka tänä päivänä tunnemme: niiden tarkoituksena on muistuttaa jumalan läpikäymistä kärsimyksistä ja kaikkivoipaisuudesta.

Teatteri on ollut perusidealtaan varsin samankaltainen jo pitkään, jopa antiikin Kreikasta alkaen, jossa yksi sen varhaisimmista olomuodoista sai alkunsa noin 2500 vuotta sitten Ateenan alueella. Näihin aikoihin alettiin myös näytelmistä käyttää nimeä Teatteri, joka onkin peräisin kreikan kielestä. Teatterin juuret ovat ikivanhoissa jumalien palvomiseen liittyvissä myyteissä, rituaaleissa ja seremonioissa, joita järjestettiin esimerkiksi erilaisten festivaalien, häiden, hautajaisten ja muiden tapahtumien yhteydessä. Muinaisen Kreikan palvotuimpia jumalia oli viinin ja hedelmällisyyden jumala Dionysos, jonka kunniaksi järjestettiin juhlia. Myös näissä juhlissa oli tapana järjestää teatterinäytöksiä, joiden näyttämönä toimi eräänlainen vuorenrinteille rakennettu auditorio, johon mahtui jopa kymmeniätuhansia katsojia. Muodoltaan pyöreä auditorio oli ihanteellisin vaihtoehto, sillä näytelmässä tärkeässä roolissa olevat repliikit kantautuivat tämän mallisessa teatterissa parhaiten myös kauempana istuvien katsojien korviin.

Kreikasta teatterikulttuuri levisi lopulta Roomaan noin vuonna 300 ennen ajanlaskun alkua, jolloin ensimmäisiä näytelmiä esittivät etruskinäyttelijät. Muinaisessa Roomasta teatterista tuli todella suosittu ja monipuolinen viihdemuoto, jonka myötä myös kirjallisuus kehittyi huimasti. Länsimainen teatteri ei ole kuitenkaan ainoa teatterin muoto. Hiukan kreikkalaisen ja roomalaisen teatterin kehittymisen jälkeen myös Intian alueella syntyi niin kutsuttu sanskriittiteatteri, johon syntyi tuhansia näytelmiä. Myös esimerkiksi muinaisessa Kiinassa esitettiin näytelmiä, joissa esiintyi muun muassa mimiikkaa, akrobatiaa ja käsinukeilla esitettävää varjoteatteria. Tang-dynastian aikana maassa perustettiin jopa näyttelemisen opettamiseen keskittyviä kouluja.

Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeen näytelmiä esitettiin laajalti muuallakin, mutta hyvin pitkään kirkko tuomitsi jyrkästi näytelmien esittämisen aina siihen asti kun kirkollisissa menoissa alettiin hyödyntää näyttelemistä tarinankerronnan muotona. Kirkko katsoi ongelmaksi latinan kieltä osaamattomat ihmiset, jotka eivät ymmärtäneet jumalanpalvelusten sanomaa kielimuurin vuoksi. Liturgisia näytelmiä alettiin esittää eri puolilla Eurooppaa Espanjan muslimialueita lukuun ottamatta. Näytelmät ratkaisivat tämän ongelman hyvin nopeasti, mutta niitä ei sallittu käytettävän kirkkojen ulkopuolisissa yhteyksissä vielä moneen vuosisataan. Vasta noin 1200-luvulla näytelmät alkoivat yleistyä muuallakin, esimerkiksi kaupunkien toreilla ja pelloilla ja aluksi lähinnä ulkotiloissa. Vuonna 1558 Englannin kuningatar Elisabet I kielsi kaikki uskonnolliset näytelmät ja lopulta joka maassa alkoi kehittyä omaan kirjallisuuteen pohjautuvia viihteellisiä näytelmiä, joilla oli uskonnon kanssa varsin vähän tekemistä.

ballet-545291_1280

Teatteri on eräs rakastetuimmista taidemuodoista

 

Sana ”teatteri” on peräisin kreikankielisestä sanasta ”théatron”, joka merkitsee ”katselemiseen tarkoitettua paikkaa”, mutta kaikki teatterissa joskus elämänsä aikana käyneet tietävät varsin hyvin, että se on hyvin paljon muutakin kuin vain paikka, jossa järjestetään esityksiä. Teatteri on valtava käsite, joka pitää sisällään kaiken käsikirjoittajista harjoituksia valvoviin ohjaajiin, vuorosanojaan pänttääviin näyttelijöihin sekä kulissien takana toimiviin tekniikasta vastaaviin asiantuntijoihin. Esimerkiksi näyttelijöiden tehtävänä on esittää jotain muuta hahmoa kuin omaa itseään. Usein näyttelijä pyrkii eläytymään esittämäänsä roolihahmoon niin syvällisesti ja uskottavasti, että näytelmää katsova yleisö unohtaa hänen vain näyttelevän kyseistä hahmoa. Vaikka kaikilla näillä eri kokonaisuuksilla on oma, tärkeä paikkansa teatterissa, ei sovi kuitenkaan unohtaa sitä kaikkein tärkeintä elementtiä, jota varten teatteri ylipäätään on olemassa: yleisöä. Kaikki teatterin elementit ovat vuorovaikutuksessa keskenään ja tekevät jatkuvasti yhteistyötä. Tämän vuoksi teatteri onkin todellinen elävä ja hengittävä taiteen muoto.

Teatteri on hyvin monipuolinen taiteenlaji, joka voi pitää sisällään näyttelemisen ohella niin tanssia, laulamista, luovaa kehonkieltä kuin pantomiimiakin. Usein teatteri kuitenkin jaetaan pääpiirteittäin kolmeen eri tyyppiin, joita ovat komedia, draama sekä musiikkiteatteri. Lisäksi tragedia, komedia ja melodraama ovat teatterin muotoja. Näiden ohella teatteri on tavallaan kytköksissä muihinkin taidemuotoihin kuten balettiin ja oopperaan monen muun ohella.

Kaikki teatterissa esitettävässä näytelmässä alkaa käsikirjoituksesta eli tekstistä, jonka pohjalta näytelmää ryhdytään työstämään. Usein käsikirjoitus saattaa olla johonkin kirjallisuuden klassikkoteokseen tai miksei vähemmänkin tunnettuun kirjaan pohjautuva teksti. Teatterissa ohjaaja käyttää käsikirjoitusta eräänlaisena ohjenuorana, jonka mukaan hän ryhtyy työstämään näytelmää esitettävään kuntoon. Käsikirjoitus voi olla hyvin yksinkertainen ja pitää sisällään lähinnä eleitä ja ilmeitä, mutta toki olemassa on myös todella monimutkaisista kohtauksista ja pitkistä vuoropuheluista koostuvia käsikirjoituksia, joista esimerkkinä mainittakoon William Shakespearen runolliset teokset. Historian saatossa on ollut kymmeniätuhansia taidokkaita käsikirjoittajia ja kirjailijoita, joiden teosten pohjalta teatterinäytöksiä on laadittu. Esimerkkejä maailman tunnetuimmista käsikirjoittajista ovat Shakespeare, Molière , Marlowe, O’Neill, Chekhov, Jonson, Ibsen, Gogol, Wilde sekä Galsworthy.

Mikäli ihmisiltä eri puolilla maailmaa kysytään, mitä teatteri on, kuulee luultavasti vastauksissa varsin samankaltaisia vastauksia riippumatta siitä, mistä haastateltava on kotoisin. Teatteri on joka puolella maailmaa jotain, jossa näytellään siten, että esitystä seuraa viihdemielessä yleisö. Eri puolilla maailmaa on kuitenkin olemassa keskenään melko erilaisia teatterin tyyppejä. Esimerkiksi Japanista löytyy useita eri teatterityyppejä, joista esimerkkinä mainittakoon no-teatteri, jossa miespuoliset näyttelijät esittävät lauluja ja tanssiesityksiä, liikkuvat hitain liikkein ja keskustelevat keskenään runomitassa. Usein no-teatterissa käsitellään yliluonnollisia aiheita, henkistä maailmaa sekä unimaailmaa, joihin on ammennettu inspiraatiota maan historiasta, legendoista ja kirjallisuudesta. Passionäytelmä on toinen esimerkki maailman teatteriperinteestä. Hyvin monissa kulttuureissa järjestetään katolisia festivaaleja, joiden yhteydessä on yleistä järjestää passionäytelmiä, joissa kuvaillaan Kristuksen elämää, kärsimystä ja kuolemaa. Teatteri ei kuitenkaan ole välttämättä lainkaan kytköksissä uskontoihin tai edes kulttuuriin, vaan olemassa on myös moderneja teatteriesityksiä. Yksi ääripäistä perinteisiin näytelmiin nähden ovat niin kutsutut avant garde -näytelmät, jotka haastavat kaavoihin kangistuneet näytelmät ja joissa kokeillaan varsin rohkeasti uusia lähestymistapoja teatteriin.