photo-1516979187457-637abb4f9353.jpeg

Suositut klassikkokirjat isänpäivään

Isänpäivä tulee ajallaan joka vuosi, mutta moni meistä ei kuitenkaan osaa valmistautua siihen ajoissa. Vaikka isä on meille monelle yksi elämämme rakkaimmista ihmisistä, joskus on vaikeaa valita läheiselle lahjaa. Vaikeaa se on erityisesti silloin, kun haluamme, että lahja merkitsee sekä saajalle että antajalleen jotain. Onneksi isänpäivälahjoja saa tilattua netistä nopeasti ja helposti myös suoraan omaan kotiosoitteeseen, ja näitä vitsikkäitä ja käytännöllisiä lahjoja voi täydentää myös isälle mieluisalla kirjalla.

Kirja on lähes aina takuuvarma lahja erityisesti silloin, kun tietää, minkä tyylisestä kirjallisuudesta lahjan saaja pitää. Isän kirjahyllyllä kannattaa siis pyörähtää jo hyvissä ajoin ennen isänpäivää, jotta lahjaksi osuu juuri sellainen kirja, joka on isälle varmasti mieluisa.

Esittelemme seuraavaksi loistavia kirjavalintoja, jotka kuuluvat tämän päivän kirjallisuuden maailman klassikkoteoksiin, ja tulevat hurmaamaan lukemista rakastavan isän tämän tärkeänä päivänä.

Suositut klassikot isälle

Dan Brownin Da Vinci -koodi

Da Vinci -koodi on yhdysvaltalaisen kirjailija Dan Brownin vuonna 2003 julkaisema romaani, jossa maailman vanhimmat teoriat ja uskomukset kietoutuvat hurjaksi salaliittoteoriaksi. Toimintaa ja vaaraa ei jää tästä kirjasta puuttumaan. Teoksesta tuli lähes heti julkaisunsa jälkeen valtava myyntimenestys, ja kirjasarjan ensimmäistä osaa on myyty kymmeniä miljoonia ympäri maailman.

Fjodor Dostojevskin Rikos ja rangaistus

Rikos ja rangaistus on venäläisen kirjailija Fjodor Dostojevskin tunnetuin teos. Vuonna 1866 julkaistu romaani sekoittaa ihmismielen moraalisia ongelmia salapoliisiromaanin ja rakkaustarinan piirteisiin, mikä on tehnyt tästä Dostojevskin klassikkokirjasta monen kirjatoukan kaikkien aikojen suosikkiteoksen.

J.D. Salingerin Sieppari ruispellossa

Sieppari ruispellossa on yhdysvaltalaisen kirjailija J. D. Salingerin kirjoittama ja vuonna 1951 julkaistu romaani, joka perustuu kapinallisen koululaisen Holden Caulfieldin edestakaisin ajelehtiviin seikkailuihin, ajatuksiin ja maailmankatsomukseen 1940-luvun sekasortoisessa New Yorkissa. Tämä teos on sinällään jännittävä valinta, sillä sen piilomerkityksistä on puhuttu ja keskusteltu jo useiden vuosikymmenten ajan.

Nikolai Gogolin Kuolleet sielut

Kuolleet sielut on venäläisen kirjailija Nikolai Gogolin kirjoittama romaani, jossa pääosaan ovat päässeet salaperäisen Tšitšikovin ostosmatkat, ja niistä koituvat vieläkin omituisemmat tapahtumat. Päähenkilö Tšitšikov ostaa matkojensa varrelta kuolleita maaorjien sieluja, joita ei ole vielä poistettu henkikirjasta. Salaperäinen ja samalla satiirinen teos on tehnyt Gogolista yhden Venäjän kuuluisimmista kirjailijoista, ja tämä teos kuuluu ehdottomasti myös jokaisen lukutoukan ykkösvalintoihin.

Frans Emil Sillanpään Hurskas Kurjuus

Hurskas kurjuus on suomalaisen kirjailija Frans Emil Sillanpään vuonna 1919 kirjoittama romaani, jonka teemana näyttelee Suomessa käyty sisällissota vuonna 1918. Romaanissa keskitytään pääosassa olevan yksinkertaisen, mutta hyväsydämisen torppari Juha Toivolan elämäntarinaan.

Tätä varsin puhuttelevaa kirjaa ei itse asiassa uskallettu julkaista heti sisällissodan jälkeen, ja se sai julkaisunsa jälkeen paljon kritiikkiä sodan molemmilta osapuolilta. Tänä päivänä Hurskas Kurjuus kuuluu kuitenkin monen kirjatoukan suomenkielisiin klassikkoteoksiin, ja kiinnostaa varmasti erityisesti niitä isiä, jotka mielellään lukevat tarinoita sota-ajoilta.

Ilkka Remeksen Ruttokellot

Ruttokellot on suomalaisen kirjailija Ilkka Remeksen kirjoittama, ja vuonna 2000 julkaistu jännitysromaani. Remeksen tapaan myös Ruttokellot on täynnä draamaa, jännitystä ja valtavia poliisioperaatioita, jotka tempaavat lukijan mukaansa nerokkailla ja odottamattomilla juonenkäänteillä. Ruttokellot sai heti julkaisunsa jälkeen runsaasti positiivista kritiikkiä, ja sitä pidetään yhtenä suomalaisen jännityskirjallisuuden klassikoista.

notes-on-wood-5-1315374.jpg

Kuuluisia näytelmäkirjailijoita

Teatteri on viihdyttänyt ihmisiä jo antiikin ajoista alkaen, ja näyttelijöitä on varsinkin modernina aikoina ihailtu ja kunnioitettu. Näytelmän taustalla on aina kuitenkin sen kirjoittaja, joka antaa näyttelijälle työkalut osansa esittämiseen.

Lue artikkelista keitä tunnettuja ja hieman tuntemattomampiakin näytelmäkirjailijoita on erinäisten menestysteosten takana. Jos mielesi tekee teatteriin tai haluat omistaa kuuluisia näytelmiä kirjallisina kappaleina, mutta budjettisi on rajallinen, Freedomrahoitus.fi voi auttaa rahoituksen järjestämisessä arkeen.

William Shakespeare

William Shakespeare on ehkä kaikkien aikojen tunnetuin näytelmäkirjailija, jota käsitellään sivustolla myös omassa artikkelissaan, mutta joka ansaitsee silti erikoismaininnan tunnettavuutensa vuoksi. Shakespearen käsialaa ovat muun muassa Hamlet, Romeo ja Julia, Othello sekä Kesäyön unelma.

John Dryden

John Dryden on englantilainen runoilija, kirjailija, viihdyttäjä ja kääntäjä. Hän saavutti runsaasti mainetta 1600- ja 1700- luvulla, ja tuota aikaa on Englannissa kutsuttu jopa Drydenin ajaksi. Dryden saavutti mainetta myös hovirunoilijana, mutta ennenkaikkea hän oli monipuolinen näytelmäkirjailija, joka kirjoitti sekä draamaa ja komediaa. Hänen näytelmiään ovat muun muassa Marriage à la Mode ja Kuningas Artturi.

Arthur Miller

Arthur Miller on yksi merkittävämpiä amerikkalaisen teatterin hahmoja. Miller syntyi Harlemissa 1915. Hänen kirjoitustyylinsä on saanut runsaasti vaikutteita lähiajan tapahtumista, kuten Salemin noitavainoista kertova Tulikoe, jonka taustalla olivat Yhdysvaltojen hallituksen kommunistivainot. Miller on itsekin joutunut kommunistivainojen uhriksi, kun häntä yritettiin painostaa paljastamaan kommunistisia työtovereitaan.

Samuel Beckett

Samuel Beckett on irlantilainen kirjailija, joka on voittanut myös Nobelin kirjallisuuden palkinnon. Hänen kuuluisin työnsä on näytelmä Huomenna hän tulee. Tässä näytelmässä kaksi miestä odottaa puun alla mysteeristä Godot-nimistä henkilöä, joka ei koskaan saavu. Näytelmä perustuu kahden miehen väliseen keskusteluun ja vuorovaikutukseen. Samuel Beckett kirjoitti näytelmän alkujaan ranskaksi, mutta se on käännetty myös monelle muulle kielelle.

Mika Waltari

Mika Waltari tunnetaan ehkä parhaiten romaanistaan Sinuhe, egyptiläinen, mutta hän on myös kirjoittanut useita eri näytelmiä. Hän onkin yksi Suomen tuotteliaimpia kirjoittajia, ja hänen näytelmänsä aiheet vaihtelevat poliittisista historiallisiin. Waltarin tunnettuja näytelmiä ovat esimerkiksi Akhnaton, auringosta syntynyt ja Yö yli Euroopan.

Oscar Wilde

Oscar Wilde on yksi monista irlantilaisista, jotka ovat olleet osana maan pitkän ja rikkaan kirjallisuusperinteen muodostumista. Wilde kirjoitti sekä näytelmiä, runoja ja proosaa. Hän oli yksi aikansa tunnetuimpia estetikkoja ja yksi viktoriaanisen Lontoon menestyneimmistä kirjailijoista. Wilden teksteissä näkyy vilkas dialogi ja pohdiskelu. Oscar Wilden kirjoittamia näytelmiä ovat muun muassa Lady Windermeren viuhka, Ihanneaviomies sekä Vähäpätöinen nainen.

Minna Canth

Minna Canth on yksi suomalaisen historian merkittävimmistä hahmoista. Hän oli yhteiskunnallinen vaikuttaja, toimittaja, kirjailija ja hän kirjoitti myös useita näytelmiä. Minna Canth oli ajatusmaailmaltaan vapaamielinen, hän edisti eurooppalaista ajattelua sekä naisten asemaa. Hän oli myös suomenkielisen koulutuksen puolestapuhuja.

Yksi Minna Canthin merkittävimmistä teoksista on näytelmä Työmiehen Vaimo, jonka päähenkilö on juuri mennyt naimisiin, mutta aviomies osoittautuukin pettymykseksi, joka ryyppää naisen säästöt ja vikittelee entistä rakastettuaan. Näytelmä herätti runsaasti kritiikkiä naisen asemasta avioliitossa.

Laila Hirvisaari

Laila Hirvisaari on Viipurissa syntynyt suomalainen kirjailija, joka on julkaissut yli 40 romaania ja useita näytelmiä ja novelleja. Hirvisaaren tunnetumpia näytelmiä ovat Olga, Keisarin Perhe ja Katariina Suuri.

books-1254688.jpg

Teatteri ja kirjallisuus nuorten harrastuksena

Teatteri ja kirjallisuus ovat monelle nuorelle rakkaita harrastuksia. Vaikka teatteria voisi väittää kirjallisuuden alalajiksi, on se oma taiteenalansa, joka poikkeaa monella tapaa siitä, mitä kirjallisuudesta nykyää ajatellaan. Kun kirjallisuus: pitkä- ja lyhytproosa, esseistiikka ja runous ovat useimmiten yhden ihmisen kirjoittamia ja niitä luetaan yksin hiljaa mielessä, on teatteri on aina yhteistyötä. Teatteri vaatii näytelmäkirjailijan, ohjaajan, jolla on visio kuinka teksti elävöitetään, näyttelijöitä jotka herättävät tuon vision henkiin. Teatteri on esitys joka tapahtuu fyysisessä tilassa ja ja näin ollen se vaatii lavastajia, puvustajia, valosuunnittelijoita ja niin edelleen. Teatteriesitys kestää vain hetken, kun kirjallisuus on parhaimmillaan ikuista. Mutta kuten kirjallisuus, teatteri vaatii aina yleisön.

Kirjallisuus ja teatteri nuorten harrastuksena

Sekä kirjallisuus että teatteri ovat aikakaudesta toiseen nuorten suosikkiharrastuksia. Tunnemme populaarikulttuurin stereotypioista ja ehkäpä omista nuoruusajanmuistoistamme tietyt tyypit: kirjatoukat, jotka yhtenä päivänä lukevat tuhatsivuista fantasiaeeposta tai venäläistä klassikkoromaania, joka jo seuraavana päivänä on saatettu loppuun ja tilalla on jo jotain muuta. Muistamme myös ne – tai ehkä olemmekin yksi heistä – jotka koulun jälkeen suuntasivat nuorisoteatteriin ja esittivät myös koulun näytelmissä kovaan ääneen kaikki pääroolit.

Näyttely on yksi keinoista joilla nuoret voivat hakea omaa identiteettiään ja peilata itseään roolihahmoihinsa ja kokea ja kokeilla turvallisessa ympäristössä oman persoonallisuutensa eri puolia. Tämä on osa nuoruuden kehittymistä, mikä nuorilla näkyy vaikkapa kehittyvässä musiikkimaussa, jota voi seurata levynmyynnin kuoltua vaikkapa Spotifyn suosikkilistoista tai nuorisomuodin eri virtauksissa. Niitä näkyy vaikkapa alan kaupoissa joista yksi on Kids Brand nuorisobrändien Store -kauppa.

Myös kirjallisuuden lukeminen tarjoaa nuorille samaistumisen malleja ja uusia maailmoja, joilla laajentaa ymmärrystä ja empatiaa ja vastauksia kysymyksiin, kuten ”kuka minä olen” ja ”mitkä ovat arvoni”. Kirjallisuuden harrastuneisuus ei tarkoita vain tekstin lukua, vaan myös tekstin tuottamista. Kuten teatterin harrastajat, myös nuorilla kirjoittajilla on omia ryhmiään ja työpajojaan, joissa he saavat sekä ammattilaisen antamaa palautetta että vertaispalautetta.

Yksi Suomen kuuluisimmista ja perinteikkäimmästä kirjoittamiseen keskittyvistä yhdistyksistä on Nuoren Voiman liitto, joka järjestää myös erilaisia kursseja aloitteleville kirjoittajille. Kuitenkin myös tässä internet on demokratisoinut harrastusmahdollisuuksia: nuoret kirjoittavat nuorille erilaisilla foorumeilla ja kirjallisuuteen keskittyvissä blogeissa ja verkkoyhteisöissä. Näissä yhteisöissä suositellaan maapallon toisella laidalla asuvalle tiettyä kirjasarjaa ja puidaan juonenkäänteitä ja hahmojen uskottavuutta purevissa kirja-vloggauksissa. Fanifiktio on myös yksi nuorisokirjallisuudeksi mielletty kirjoitusmuoto, jonka harrastajiston parista on noussut myös kirjailijoita bestseller-listoille.

Haaveena näyttelijän ammatti

Monet lukiot ovat profiloituneet ilmaisutaidon lukioiksi. Näistä lukioista ehkäpä kuuluisin on Kallion lukio, jonka oppilaat opiskelevat muokatun opetussuunnitelman mukaisia kirjalliseen ilmaisuun tai teatterityöhön painottuvilla linjoilla. Näihin lukioihin haetaan erikoismenettelyiden kautta ja opiskelijoilla on usein tavoitteenaan kirjoittaa tai näytellä ammatikseen. Joissain Suomen yliopistoissa voi opiskella kaunokirjallisuuteen liittyviä kirjoituskursseja, mutta yhdestäkään laitoksesta ei valmistu ammattikaunokirjailijaksi tai esseistiksi. Näin ei ole teatterin alalla, vaan ammatillinen koulutus on mahdollista. Vaikka Suomi on täynnä harrastelijateattereita, monet nuoret kuitenkin haaveilevat näyttelijänammatista työnään. Sekä Taideyliopiston alajaos Teatterikorkeakoulu että Tampereen yliopiston Teatterityön tutkinto-ohjelma ovat

kilpailtuja koulutusohjelmia, joiden sisäänottoprosentti on kuuluisan matala, noin puolitoista prosenttia.

Masquerade mask isolated

Teatteri ennen ja nyt

 

Teatteri on vuosien varrella kohdannut monenlaisia muutoksia niin näyttämön, näytelmien kuin puvustuksenkin suhteen. Kulttuurisidonnaisena instituutiona teatteri peilaa aikaa ja ajan eri pyörteitä, jotka voidaan nähdä erilaisissa teatterin muutoksissa.

Teatteri alkoi antiikin Kreikassa

Länsimaisen teatterin juuret ulottuvat antiikin Kreikkaan asti. Näinä aikoina vain miehet saattoivat esiintyä teatterissa. Näytelmissä käytettiin apuna naamioita ja näytelmien aiheet pyörivät yleensä jumalamyyttien ympärillä. Jopa itse teatteri-sana on alkujaan näiltä ajoilta, sillä katsomoa kutsuttiin nimellä theatron, josta monen kielen sana teatteri on lähtöisin.

Monet nykyajan teatterit ovat lainanneet ulkomuotonsa antiikin ajan teattereilta. Katsomo on yleensä nouseva, ja suuri näyttämöhalli hyödyntää edelleen antiikin aikojen näyttämöiden mallia akustiikan käytöstä tilassa. Antiikinaikoina näytelmiä oli kolmea tyyppiä: tragedia, komedia sekä satyyri.

Teatterin erilaisia muotoja

Aikojen saatossa perinteinen puheteatteri on saanut myös monia muita vaihtoehtoisia muotoja, jotka myös lukeutuvat teatterimääritelmän alle. Musikaaliteatterissa lauletaan ja tanssitaan, sirkuksessa esitetään temppuja. Myös ooppera ja tanssiteatterit, kuten baletti, voidaan luokitella teatteriksi.

Näitä teatterimuotoja ei alun perin antiikin Kreikassa vielä tunnettu, tai ainakaan niitä ei luokiteltu teatteritaiteeksi. Perinteisten tragedian, komedian ja satyyrin rinnalle on myös syntynyt uusia teatterin muotoja, kuten draama sekä yleisön osallistuminen.

Lavastusta ja lavastusta

Ennen näytelmien lavasteet saattoivat olla hyvinkin yksinkertaiset, tai niitä ei välttämättä ollut ollenkaan. Nykyisin näyttämöllä saattaa olla näytelmästä riippuen moniakin lavasteita verhoista pöytiin ja tuoleihin.

Lavasteet saattavat olla hyvinkin arkipäiväisiä, joita on mahdollisesti muunneltu tai muokattu näytelmään sopiviksi. Alkuperäiset huonekalut on voitu tilata lavasteiksi esimerkiksi netistä. Monipuolisen valikoiman huonekaluja, jotka sopivat myös lavastustarkoituksiin tarjoaa esimerkiksi Furniturebox.fi.

Erilaisia näyttämöitä

Aikojen saatossa eri puolilla maailmaa on käytetty hyvinkin erilaisia näyttämömuotoja. Alun perin antiikin Kreikassa katsomot rakennettiin luonnonrinteisiin luonnollisen akustiikan hyväksikäyttämisen vuoksi. Keskelle katsomoa rakennettiin pieni näyttämö. Roomalaisissa teattereissa taas katsomo oli puoliympyrän muodossa, ja näyttämöllä oli katto suojaamassa näyttelijöitä esimerkiksi sateelta.

Renessanssin ajalla teatterit muistuttivat huomattavasti roomalaisia teattereita, mutta katsomo oli vain yhdellä puolella. Elisabetin ajalla englantilaisissa teattereissa näytelmien juonikuviot olivat hyvin monimutkaisia, ja siispä näyttämöllä tarvittiin monta sisäänkäyntiä.

Nykyajan näyttämöistä osa voidaan muuttaa palvelemaan milloin mitäkin tarkoitusta. Eräs versio on sellainen, jossa yleisö ympäröi näyttämöä joka puolelta. Esimerkiksi Pyynikin kesäteatterissa Tampereella katsomo pyörii, mikä mahdollistaa monien erilaisten lavastusten käytön ja näytelmän moniulotteisuuden aivan uudella tavalla.

portrait of baroque fashion woman

Helsingin kansallisteatterin pukuvaraston aarteet

 

Helsingin kansallisteatteri on 1800-luvun lopulta lähtien toiminut suomenkielinen teatteri. Vanhan teatterin historiaan mahtuu monen monta näyttävää, liikuttavaa ja hauskuuttavaa esitystä pukuineen.

Esitysten puvut ovat säilössä teatterin pukuvarastossa, josta löytyykin vaikka minkälaisia aarteita ja korvaamattomia muistoja teatterin historiasta. Usein pukusuunnittelija sekä lavastaja toimivat yhdessä suunnitellessaan näytelmän ulkoasua ja näyttävyyttä. Tällä hetkellä kansallisteatterin pukusuunnittelijana toimii Tarja Simonen ja lavastajina ovat Kati Lukka sekä Katri Rentto.

Tässä artikkelissa esittelemme muutamia mielenkiintoisia esimerkkejä puvuista sekä kerromme, missä pukuihin pääsee tutustumaan lähemmin.

Epookkipukuja kyllikseen

Kautta aikojen teatterissa ja esityksissä ollaan oltu kiinnostuneita vanhojen aikojen elämästä ja näytelmistä. Kansallisteatterin pukuvarasto suorastaan pursuaa erilaisia epookkipukuja, joissa runsautta ja barokkivaikutteita riittää.

Esimerkiksi näytelmän Harhautuneet (1977) puvut ovat komeaa katseltavaa niin näyttelijöiden päällä kuin henkareissaankin. Puvut näytelmään suunnitteli Lisi Tandefelt ja esimerkiksi Markiisittaren puku on näytelmässä täynnä ajalle tyypillisiä leikkauksia, pitsejä ja muotoja, unohtamatta tyypillistä krinoliinia, joka tekee puvun helmaosasta erityisen muhkean.

Unohtakaa nykyajan kiilakorkotennarit, sillä tässä näytelmässä käytettiin vain autenttisen näköisiä korkokenkiä, jotka sopivat erinomaisesti muuhun näytelmän puvustukseen.

Vanha ja moderni kohtaavat

2000-luvun tyypillinen piirre näytelmissä oli esimerkiksi pukujen muuttaminen moderniin ulkoasuun. Esimerkiksi Sari Salmelan suunnittelema puku näytelmään Porvari aatelismiehenä (2002) on hyvinkin Moliéren alkuperäisen näytelmäkäsikirjoituksen ajan tyylin mukainen, mutta puku 2000-luvun versioon näytelmästä on valmistettu sanomalehtipaperista.

Pukua päällään piti Miina Turunen, joka näytteli Nicolen, Jordainin palvelijattaren roolia. Puvussa nähdään ilmiömäiset pitsitykset, laskokset sekä muu oleellinen täysin asianmukaisessa muodossaan, mutta kokonaan sanomalehtipaperista valmistettuna.

Tutustu pukuihin teatterimuseossa

Teatterimuseo Helsingin Ruoholahden Kaapelitehtaalla esittelee Kansallisteatterin pukuaarteita vierailijoille. Museossa pääset tutustumaan eri aikojen pukuihin vakituisissa ja vaihtuvissa näyttelyissä, joissa nähdään myös monia muiden suurten teattereiden, kuten Tampereen ja Turun teattereiden pukuloiston helmistä. Teatterimuseo on kätevin paikka tutusta puvustuksiin, sillä internet tarjoaa vain rajallisen määrän tietoa ja kuvia puvuista.

Moniin näyttelyihin pääset esimerkiksi museokortilla, tai yksinkertaisesti maksamalla pääsymaksun saapuessasi museoon. Pukuihin tutustuminen voi olla mielenkiintoinen päiväretki myös perheen pienimmille, ja opettavaista katseltavaa myös puvustusta opiskelevalle.

Tällä hetkellä kansallisteatteri ei lainaa pukuja esityksistä käytännön syistä. Erillisistä pukuvuokraamoista voi tosin löytää samantapaisia pukuja, jotka on valmistettu täysin lainausta varten.

Romeo_and_Juliet_(Act_IV,_scene_V)

Romeo ja Julia

 

Romeo ja Julia on William Shakespearen kirjoittamista teoksista yksi kuuluisimmista. Se on yksi maailman kirjallisuuden helmistä, joka on vähintään yhtä suosittu teattereiden näyttämöillä. Romeo ja Julia on tragedia, joka kertoo kahden rakastavaisen surullisen tarinan.

Tarina tapahtuu Italiassa romanttisessa Veronan kaupungissa. Siellä asuvat tyttö ja poika rakastuvat toisiinsa tulisesti, mutta heidän epäonnekseen kummankaan perhe ei salli avioliittoa rakastavaisten välillä, sillä sukujen välillä on ollut kiistoja jo pitkään. Pariskunta päättää avioitua salassa perheiltään, mutta juuri vihkimisen jälkeen Romeo surmaa Julian serkun kaksintaistelussa. Tästä suivaantuneena Julian perhe ajaa Romeon pois kaupungista ja kieltää häntä koskaan palaamasta takaisin. Julian vanhemmat määräävät tytön avioituvan erään Paris-nimisen miehen kanssa, johon hän ei suostu. Sen sijaan Julia teeskentelee oman kuolemansa päästäkseen lopulta pakenemaan Romeonsa luokse. Romeo sattuu saapumaan yllättäen ja salaa Julian luokse käymään, mutta kauhukseen löytää tämän teeskentelemästä kuollutta, vaikka tyttö onkin todellisuudessa vain syvässä unessa. Kauhistuneena näkemästään Romeo päätyy tappamaan itsensä, sillä elämä ilman Juliaa on hänen mielestään kaikkea muuta kuin elämisen arvoista. Vihdoin Juliakin herää ja löytää rakastettunsa kuolleena vierestään, jolloin hänkin päättää oman elämänsä.

Seitsemän_veljestä_DVD

Seitsemän veljestä on klassikko sekä kirjallisuudessa että teatterissa

 

Aleksis Kiven kirjoittamaa Seitsemän veljestä pidetään yhtenä kaikkien aikojen suurimmista suomalaisista teoksista. Se on jo siksikin merkittävä, että se oli ensimmäinen suomenkielisen kirjoittajan suomeksi kirjoittama laajemmalle levinnyt teos, jonka myötä päättyi pitkä ruotsinkielisten teosten aikakausi. Kyseessä on Aleksis kiven ainoaksi jäänyt kirja. Sen julkaisu sai aikaan soraääniä, sillä jotkut eivät lainkaan pitäneet Kiven tavasta kuvailla veljeksiä. Toisaalta moni myös arvosti sitä, että esille on nostettu realistisesti tyypillisiä piirteitä oman aikakauden tavallisten suomalaisten elämästä.

Seitsemässä veljeksessä esiintyy nimensä mukaisesti seitsemän veljeksen katras, joista kullakin on omat luonteenpiirteensä. Vanhin veljistä on Juhani, joka on myös veljeksistä itsepäisin. Aapo ja Tuomas ovat kaksosia: Aapo on rauhallinen ja pohtiva tyyppi kun taas Tuomasta kuvaillaan ”vahvaksi kuin härkä”. Simeoni on harras uskovainen, mutta myös alkoholiin taipuva. Timo ja Lauri ovat niin ikään kaksosia: Timo on vilpitön ja yksinkertainen ja Lauri luontoa rakastava erakko. Nuorin veljistä on Eero, joka on älykäs ja nokkela ja ottaa usein mittaa veljeksistä vanhimmasta eli Juhanista.

Seitsemän veljeksen elämästä Impivaarassa kertova teos on myös erittäin suosittu näytelmä, joka löytyykin monen teatterin ohjelmatarjonnasta. Siitä on tehty useita eri sovituksia teattereihin sekä myös Elokuvasovituksia. Myös kouluissa Seitsemän veljestä on ollut perinteisesti suosittu näytelmän aihe.

Shakespeare

Shakespeare kirjallisuudessa ja teatterissa

 

Kaikki ovat joskus taatusti kuulleet William Shakespearesta, joka oli 1500- ja 1600-lukujen käänteessä elänyt englantilainen runoilija, käsikirjoittaja ja näyttelijä. Miestä pidetään käytännössä englanninkielisen kirjallisuuden merkittävimpänä kirjailijana. Monet kirjallisuuden klassikoista ovat Shakespearen käsialaa, ja hyvin suuri osa miehen teoksista on päätynyt myös teattereiden näytelmiin.

Vaikka Shakespearen näytelmistä ei ole milloinkaan tiettävästi laadittu virallista listaa suosituimmuudesta, on moni sitä mieltä, että hänen kaikkein kuuluisin näytelmä on Hamlet, joka on myös eniten esitetty teattereissa. Hamlet on eräänlainen tarina kostosta ja tragediasta. Tarinan päähahmo on Tanskan prinssi Hamlet, joka janoaa kostoa isänsä murhannutta setäänsä, Claudiusta, kohtaan. Muita Shakespearen tunnetuimpia näytelmiä ovat esimerkiksi Macbeth, Romeo ja Julia, Julius Caesar, Kesäyön unelma, Othello sekä Kuningas Lear.

Shakespearen aikaan näytelmiä esitettiin hyvin monenlaisissa paikoissa, joten näytelmien täytyi olla hyvin monipuolisia ja helposti sovellettavissa eri ympäristöön, oli kyseessä sitten ulkonäyttämö, teatterilava sisätiloissa, hulppea palatsi tai rakennuksen sisäpiha. Toinen mielenkiintoinen seikka on se, että Shakespearen aikaan näyttelijöinä toimi ainoastaan miehiä ja poikia, sillä näyttelijän ammatin ei katsottu sopivan naisille renessanssin ajan Englannissa. Tuohon aikaan lähdettiin katsomaan näytelmiä ennen kaikkea musiikkiesitysten ja ylellisen puvustuksen takia, mutta itse lava oli varsin paljas ilmestys. Näytelmässä näyttelijäsuorituksilla ja osuvilla repliikeillä korvattiin lavan yksinkertaisuus.

Kuniyoshi_Utagawa,_Japan,_The_actor

Kabuki on japanilainen teatterin muoto

 

Eräs perinteikkäimmistä teatterin muodoista on nimeltään kabuki. Se on klassista japanilaista teatteria, joka tunnetaan näyttävistä lavasteistaan, värikkäästä puvustuksestaan, upeista kasvomaaleistaan sekä viimeisen päälle hiotuista koreografioistaan. Näytelmät esitetään suurella, pyörivällä lavalla, jossa on käytössä erilaisia taustakankaita sekä piilo-ovia, joista näyttelijät voivat putkahtaa esille sopivalla hetkellä. Yleensä lavan vasemmalta puolelta löytyvät näytelmän kannalta olennaisimmat ja tärkeimmät hahmot ja oikealta puolelta näytelmän tapahtumien kannalta pienemmässä roolissa olevat hahmot. Kabuki-näytelmissä tyypillisiin juonenkäänteisiin kuuluvat muun muassa rakkaus, tragedia, vietteleminen ja erilaiset historiallisiin tapahtumiin pohjautuvat konfliktitilanteet. Kabukissa esiintyy yleensä pelkästään miehiä, jotka esittävät myös naishahmoja näytelmissä. Kabukia näyttelevät ovat usein perineet ammattinsa omalta isältään, joka on perinyt sen omalta isältään ja niin edelleen.

Vaikka teatterista vähemmänkin tietävät usein tunnistavat kabuki-näytelmistä tutut kasvomaalaukset, on yhtä tärkeässä osassa myös tanssi. Länsimaisessa teatterissakin tanssitaan, mutta tyyli on hyvin erilainen. Siinä missä länsimaisessa teatterissa tanssi on usein kepeää, on kabuki-näytelmissä tapana usein tömistellä lattiaa rytmikkäästi. Usein tanssin koreografioista on ammennettu inspiraatiota vanhoista japanilaisista kansantansseista. Kabukin ja länsimaisen teatterin suurimpiin eroihin kuuluu myös se, että kabukissa näyttelijät eivät juurikaan pyri tekemään näytelmästä aitoa ja uskottavaa, vaan näytelmä saa näyttää näytelmältä. Kabuki-näyttelijät esiintyvät toisinaan hyvinkin dramaattisesti ja kaikki näyttelijöiden eleistä, asuista ja vuorovaikutuksesta lähtien on suureellista. Länsimainen teatteri pyrkii usein realistiseen vaikutelmaan, mutta kabukissa painotus on ennemminkin tyylissä.

Valtaosa kabuki-näytelmistä on itse asiassa varsin vanhoja, ja etenkin Japanissa niissä kerrotut tarinat ovat monelle tuttuja. Monet kabukissa näyteltävistä tarinoista on alunperin kirjoitettu 1600- ja 1700-luvuilla Edo-kaudella, mutta usein esityksiä muokataan esimerkiksi repliikkien osalta siten, että ne sopivat paremmin nykyaikaan ja ovat helpommin ymmärrettäviä. Kabuki on nykypäivänä niin modernia, että usein tarjolla on teatterisalin sisäänkäynnin yhteydessä vuokrattavia kuulokkeita, joista voi esitysten aikana kuunnella näytelmää koskevaa selitystä nykyään käytössä olevalla japanin kielellä.


Columns of a Temple in Acropolis Hill, Athens, Greece

Teatterin historia

 

Teatteri on yksi vanhemmista taiteen ja viihteen muodoista, ja sillä on ollut tärkeä rooli monissa maailman kulttuureissa. Kaikkein varhaisimmat merkit näytelmistä ovat peräisin Niilin tienoilta, josta löydettiin kivitauluun kaiverrettuna kuvaus erään egyptiläisfaaraon näyttelemistä rooleista niin kutsutussa passiossa noin 2000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Kivitaulun perusteella voidaan olettaa, että passionäytelmät olivat jo tuolloin hyvin samankaltaisia kuin ne, jotka tänä päivänä tunnemme: niiden tarkoituksena on muistuttaa jumalan läpikäymistä kärsimyksistä ja kaikkivoipaisuudesta.

Teatteri on ollut perusidealtaan varsin samankaltainen jo pitkään, jopa antiikin Kreikasta alkaen, jossa yksi sen varhaisimmista olomuodoista sai alkunsa noin 2500 vuotta sitten Ateenan alueella. Näihin aikoihin alettiin myös näytelmistä käyttää nimeä Teatteri, joka onkin peräisin kreikan kielestä. Teatterin juuret ovat ikivanhoissa jumalien palvomiseen liittyvissä myyteissä, rituaaleissa ja seremonioissa, joita järjestettiin esimerkiksi erilaisten festivaalien, häiden, hautajaisten ja muiden tapahtumien yhteydessä. Muinaisen Kreikan palvotuimpia jumalia oli viinin ja hedelmällisyyden jumala Dionysos, jonka kunniaksi järjestettiin juhlia. Myös näissä juhlissa oli tapana järjestää teatterinäytöksiä, joiden näyttämönä toimi eräänlainen vuorenrinteille rakennettu auditorio, johon mahtui jopa kymmeniätuhansia katsojia. Muodoltaan pyöreä auditorio oli ihanteellisin vaihtoehto, sillä näytelmässä tärkeässä roolissa olevat repliikit kantautuivat tämän mallisessa teatterissa parhaiten myös kauempana istuvien katsojien korviin.

Kreikasta teatterikulttuuri levisi lopulta Roomaan noin vuonna 300 ennen ajanlaskun alkua, jolloin ensimmäisiä näytelmiä esittivät etruskinäyttelijät. Muinaisessa Roomasta teatterista tuli todella suosittu ja monipuolinen viihdemuoto, jonka myötä myös kirjallisuus kehittyi huimasti. Länsimainen teatteri ei ole kuitenkaan ainoa teatterin muoto. Hiukan kreikkalaisen ja roomalaisen teatterin kehittymisen jälkeen myös Intian alueella syntyi niin kutsuttu sanskriittiteatteri, johon syntyi tuhansia näytelmiä. Myös esimerkiksi muinaisessa Kiinassa esitettiin näytelmiä, joissa esiintyi muun muassa mimiikkaa, akrobatiaa ja käsinukeilla esitettävää varjoteatteria. Tang-dynastian aikana maassa perustettiin jopa näyttelemisen opettamiseen keskittyviä kouluja.

Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeen näytelmiä esitettiin laajalti muuallakin, mutta hyvin pitkään kirkko tuomitsi jyrkästi näytelmien esittämisen aina siihen asti kun kirkollisissa menoissa alettiin hyödyntää näyttelemistä tarinankerronnan muotona. Kirkko katsoi ongelmaksi latinan kieltä osaamattomat ihmiset, jotka eivät ymmärtäneet jumalanpalvelusten sanomaa kielimuurin vuoksi. Liturgisia näytelmiä alettiin esittää eri puolilla Eurooppaa Espanjan muslimialueita lukuun ottamatta. Näytelmät ratkaisivat tämän ongelman hyvin nopeasti, mutta niitä ei sallittu käytettävän kirkkojen ulkopuolisissa yhteyksissä vielä moneen vuosisataan. Vasta noin 1200-luvulla näytelmät alkoivat yleistyä muuallakin, esimerkiksi kaupunkien toreilla ja pelloilla ja aluksi lähinnä ulkotiloissa. Vuonna 1558 Englannin kuningatar Elisabet I kielsi kaikki uskonnolliset näytelmät ja lopulta joka maassa alkoi kehittyä omaan kirjallisuuteen pohjautuvia viihteellisiä näytelmiä, joilla oli uskonnon kanssa varsin vähän tekemistä.